Tätä se meikäläisen elämä on päivät pitkät. Voitte kuule uskoa, että on rankkaa ja vastenmielistä  Kieli on ihan kipeä ja karvainen, mutta onpahan meijän jengillä ainakin joka karva ojennuksessa.

"Puhkinuoltu" nukkumatti

Voe poijjat. Meillä on viimeset kolome viikkoa tuoksunut niin ihana pennun tuoksu, että siinä jiäpi saneli viitosetkin hopea sijalle. Ja voe poijjat miten minä olen ollut utelias tulokkaiden suhteen. Oon nuuskuttanut, kuoputtanut ja vähän myös lurauttanut laallaakkii, kun ne on niin ihannii. Tännään minun sydämeni meinasi haleta onnesta, kun minä viimeinkin piäsin pikkusia hoetammaan.  Ensiksi lipasin vain vähäsen ja miten hyvältä se maistukkaan. Minun sydämeni taisi jättää lyönnin välliin ja sen jäläkkeen ravata kuin puhvelilauma.  Lipasun jäläkkeen piti nuolla antaumuksella.  Ja sen jäläkkeen vielä vähän lipasta. Otettiin me Armaan kanssa pikku päikkäritkin ja voe kuinka ihana se olikin. Mamma naureskeli sohvalla, että taettaa meikäläiseessa olla tuota äitin vikkoo ihan pikkasen. Pitihän sitä vähän harjoitella tulevvoo. Tässä todistusaineistoa.

Tuoksusi vie tajuntani pimeään...

Minä suojelen sinua kaikelta mitä ikinä keksitkin pelätä...

Sain minä tännään pittää piälläni hivenen aikkoo vepevaljaita. Ne saapuivat tässä muutama päevä sitten. Tosin kesken kokkeilun siihen tuli kunnan setä, joka kielsi meiltä pulikoinnin lammessa, vaikka se ei ookkaan julukinen ranta.

Mutta nyt meijän pittää joutua iltasyötölle. Törmäillään.

Täällä vietetään pennun huuruista elämää. Rankkaako???? No, ei. Suurin homma on alusten vaihtaminen pikkuisin väliajoin. Seitsämästä lähtee jo aikamoisia lätäköitä. Tilda on päässyt pentulaatikolle tämän viikon alusta asti.  Tutkii pentuja varoivaisen innostuneesti. Silmät lautasen kokoisina. Yritin livahtaa pentuhuoneeseen heti, kun silmä välttää :)

Tilda on nyt meidän kaljukoira. Ei voi tuumata kuin että mistä tätä karvaa oikein riittää??? Järkyttävää, mikä määrä leosta voi irrotakkaan alusvillaa... Vepeä ollaan treenattu tällä viikolla ahkeraan. Parhaimpana päivänä monesti päivässä. Nyt ollaan keskitytty lähinnä tuonteihin ja matkauintiin.  Tällä viikolla meidän vepevaljaat ovat aloittaneet matkansa kohti Suomea. Tuskin maltan odottaa, että saamme ne käyttöön.

Pennuilla on olemassa oma bloginsa. Päivitän sinne tänä yönä tuoreita kuvia. Osoite löytyy tästä.http://ambrosian-ambrosia.blogspot.com/ Mutta nyt lähdemme uintikeikalle.

tähän päivään.

Tässäpä kuvasaastetta meidän kesästä:

Kato, mulla on sun kalkkuna...

Täällä-täällä...

Ja sama ralli jatkuu

Välillä menee ihan vahingossa posetuksen piikkiin...

Runko vinossa posetus ;)

Päiväunelmia

Mammakoiran kattokerho tältä päivältä. Pentusten Linnanmäki

Pentuloota

Valas

Pentulaatikon vartija

Alman sudenpesä

Siinäpä meidän kuulumiset. Eli toipilas voi hyvin. Mamma kasvattelee mammavatsaansa ja minä ähkän ja puhkan pentulaatikon parissa. Lähinnä nyt on kysymys siitä, että minne sen sijoittaa.  Ja minkä kokoisen siitä pykää. Yhdistetty kesä- ja mammaloma odottaa jo kulman takana ja nyt on pakko juosta hommia kiinni ja vähän edellekin, että loman saa kerrankin olla "rauhassa".  Lenkkejä heitetään samalla innolla kuin ennenkin. Tosin olen joutunut toppuuttelemaan mamman spurtteja.

Meillä ollaan k-vitamiinikuurilla tällä hetkellä.  Syynä on se, että Matilda onnistui syömään tontiltamme rotanmyrkkyä jossain muodossa sunnuntaina. Onni onnettomuudessa oli, että neiti oksensi myrkyn pois iltalenkillämme ja että myrkky huomattiin.  Itse asiassa olisi voinut jäädä huomaamattakin, mutta Matilda lähti tavoistaan poiketen pois pihalta ja halusin nähdä mitä se oli käynyt puuhamassa pellolla. Lähinnä kiinnosti mikä sai sen lähtemään pois pihalta ja näkyykö oksennuksessa esim. myyräjahtiin viittaavaa "todistusaineistoa".

Ei näkynyt, sen sijaan löytyi vaaleanpunaista osittain sulannutta mössöä, jota aluksi luulin makkaraksi, mutta kun se makkara löytyi ahmatin jäljeltä kokonaisena toisesta kohtaa, niin alkoi hälytyskellot soimaan.  Se miksi epäilin myrkkyä on, että viikko Onnin kuoleman jälkeen  viime keväänä lenkillä ollessamme lenkkipolkumme varrelta löytyi vaaleanpunaista ryynimäistä ainetta, jonka analysoin (minkä rikostutkijan CSI minussa menettääkään)  myöhemmin rotanmyrkyksi. Kummallisinta tuossa jutussa oli se, että vahingossa aine ei voinut tuonne polunvarteen joutua ja toisaalta miksi kukaan myrkyttäisi hiiriä keskellä luontoa. Polkua ei käytä kukaan muu kuin minä metsälenkeillä, koska se johdattaa suoraan pihaamme. Asumme taajaman laidalla, tontin toiselta reunalta aukeaa "erämaa" eli metsäpolkuja/UKK-reittejä pitkin pääsee ainakin Vuokattiin asti.  Toinen kummallisuus on, että tuosta pellolla, joka on ison ojan ylityksen päässä(mutta kuitenkin pihapiiriämme) on löynyt ennenkin mm. muikkujen perkausjätteitä, niin isoja kasoja, että linnut eivät ole niitä voineet sinne kantaa., luita jne. Kuka niitä sinne kantaa ja miksi on edelleenkin arvoitus. Villi veikkaus, pihahaavassa pesäänsä pitävät mafiaharakat? 

No, myrkky oli kuitenkin syöty eikä auttanut kuin ruveta soittelemaan eläinlääkäreitä läpi ja kuulemaan heidän mielipiteitään. Osa oli sitä mieltä, että ne myrkythän on sinisiä. No, kun ei ole 342- on vaaleanpunaista. Kerroin myös viime kevään löydöksestä ja sen jälkeen alkoi tapahtua. Sain ajo-ohjeena ajaa niin kovaa kuin uskalsin, että  saadaan k-vitamiinit suoneen.  No, ilta-auringon laskiessa tien vieri puskien lomaan, ei hirvien pelossa uskaltanut ajaa, niin kuin päivän valossa. Toisaalta taas rotanmyrkyn oireet näkyvät vasta parin päivän viiveellä... että siinä mielessä no hätä. Tämä tuli minulle yllätyksenä, koska luettelin eläinlääkärille just näitä tunnusmerkkejä myrkytyksestä. Limakalvojen väristä jne ei voinutkaan rotanmyrkyn kohdalla puhua mitään. Jos muutoksia olisi jäänyt odottamaan olisi liian myöhäistä. Hoitona myrkytyksessä kolmen päivän ajan k-vitamiinia suoraan suoneen ja sitten ah, niin ihanaa lasiampulien rikkomista ja k-vitamiinit ruokaan viikon ajan.

Mitään muuta tähän ei voi todeta kuin, että taivas varjeli.  Minun järkeeni ei mahdu miten myrkky on pihapiirimme joutunut, jos Matilda olisi syönyt myrkytetyn hiiren olisihan hiirenkin maalliset jäännökset löytyneet oksennuksesta. Miksi kukaan haluaa tehdä näin viattomalle luontokappaleelle??????  Koiramme, kun eivät ole ainakaan häirinneet läsnäolollaan ketään. Pysyvät pääsääntöisesti omassa pihassaan,  en anna niiden tehdä tarpeitaan naapurien nurkille jne. Ehkä se on tämä aika vuodesta, kun hullua kuljetettaa... talvellahan jää liikkumisesta jäljet.  Sanoinkin eläinlääkärille, että kai se on hankittava riistakamera kuvaamaan, kuka kulkee "sillallani"... Tämä tuntuu, jotenkin ihan utopialta, mutta onhan se uskottava, kun se on kahdesti joutuntu omalla kohdalla todistamaan

Olosuhteisiin nähden neiti voi hyvin. Ehkä vähän tavallista enemmän veto pois, mutta muuten ei havaittavissa muita oireita. Myrkky ei ollut päässyt vaikuttamaan vielä hirveästi, koska isompia verenpurkauksia/tihkutusta ei neulanpistokohtiin jäänyt.  Ja onni oli tosissaan tuo, että myrky tuli oksennuksen mukana pois. Kitkin päivällä kiveyksiä ja Matilda kävi sankosta hakemassa sinne laittamani heinät, pääsääntöisesti sitä mukaan ne sinne tippuivat. Heinänsyönti voi olla syy miksi se oksensi. Normaalisti myrkky ei ainakaan itsessään okseta.

On meillä iloisiakin uutisia. Kävimme viime viikollla ultrassa ja meille on tulossa pentuja.  Eläinlääkäri ei saanut laskettua miten monta. Aina, kun siirsi ultran uuteen kohtaan niin näkyi ainakin se kolme.  Sanoi vain, että paljon on tulossa ja silmää vinkaten totesi: "Sen minä uskallan luvata, että kyllä niitä se viisi viiva kuusi tulee"... Kupeista ja kiristävästä mahanahkasta päätellen niitä tulee hieman enemmän...

Mutta palaillaan....

Lyhyesti virsi kaunis. Paljon on kerinnyt tapahtua, mutta elämme niin hektistä elämää, että eipä ole tänne joudettu hirveästi runoilemaan. Kävimme eilen Tiitun kanssa luonnetestissä Kerimäellä ja enpä osaa olla muuta kuin tyytyväinen. Harmi, että videointi jäi. Siitä ois kuulu ne loppukaneetitkin. Kuitenkin meillä on rehellinen, toimintakykyinen ja tervepäinen koira, joka ei tule koskaan nousemaan ihmistä vastaan.  Puolustaa mammaa tarvittaessa, mutta heti, kun uhka poistuu alkaa häntä heilumaan. Erikoiskiitosta sai aktiivisuudestaan, joka ei kuitenkaan ole häiritsevää, vaan osoittaa, että koiran kanssa on hyvä työskennellä ja elää. Ja kyllä olen tyytyväinen. Matildan luonteen ja koulutettavuudenhan olen tiennyt koko ajan. Siinä on koira, joka ei kyseenalaista mitä sinä pyydät sitä tekemään, vaan tekee sen ilolla ja kuitenkin mielistelemättä.  Ja joka ymmärtää, että milloin on toiminnan ja levon aika.  Olemmekin yllättäneet koiraihmisiä sillä miten ilolla ja suurella halulla neiti tekee sen mitä pyydetään, mukisematta.  Onhan ihmisillä tietyt asenteet "isoja" koiria kohtaan.  Tässä todistusaineistoa kelkkakokeesta.

"Anna pusu"

Mutta tämä on vain yksi tavoite mitä tälle vuodelle on asetettu eli kohti uusia seikkailuja. Alla meidän tulokset. 

14.5.2011 Kerimäki

Tuomarit Lea Kilpeläinen ja Jorma Kerkkä.

1. Toimintakyky +1 Kohtuullinen

2. Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

3. Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty

4. Taisteluhalu -1 Pieni

5. Hermorakenne +1 Hieman rauhaton

6. Tempperamentti +3 Vilkas

7. Kovuus +1 Hieman pehmeä

8. Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

9. Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma

Loppupisteet +142.  

Tultiin just 1/2 tuntia  sitten koiruuksien kanssa piiiiitttkältä metsälenkiltä. Ihanaa, kun on kevät.  Aamuhetket heräävässä luonnossa on aivan parasta. Muuten meille kuuluu tasaisen tappavaa arkea.  Ensi viikolla mennään erään sortin treeneihin ja siitäpä se meidän talviunilla ollut koiratouhu pyörähtääkin käyntiin. Toukokuussa käydään Tiitun kanssa eräänlaisissa testeissä jne. Ja ne tyttöjen juoksut antavat vain odottaa itseään. Näin meillä.

Kuten huomaatte mitään ihmeellistä ja maata mullistavaa ei ole tapahtunut. Syy miksi kirjoitin tänne on se, että tein eilen löydön. Ostin Koiran luonnonmukainen hoito kirjan yhdellä eurolla ja voi vitsi miten hyvä teos se on. Koiraystävistäni voisin suositella sitä ainakin Nanalle ja Hannalle ellei sitä jo teillä ole. Luin ko. opusta eilen silmät soikeina ja monta asiaa olisin tehnyt toisin, jos olisin tajunnut tuon kirjan sisällön jo aiemmin. Eihän se mikään raamattu ole, mutta kyllä siitä kannattaa aina jotain matkalle poimia.

Toinen mitä minä mietin, että siellä, kun on vinkkejä synnytykseen ja muihin mammajuttuihin. Niitä "tarvikkeita" tarvitsee kuitenkin meistä jokainen harvoin ja vähäisiä määriä, että miten kätevää olisi pienellä porukalla hommata sellainen mamman selviytymissalkku, missä olisi kaikkea mammakoiran synnytystä varten ja sen jälkeen ja sitten kierrättää sitä aina kuka sitä milloinkin tarvitsisi.  Näin tuotteet eivät ainakaan pääsisi vanhoiksi... en tiedä pilaantuuko ne edes...  en ole niin pitkällä "opinnoissa". Mutta nyt mun täytyy kiitää kohti arjen haasteita.  Kuulumisiin ja näkyilemisiin.

(jospas kolmas kerta sanoisi toden)

Tänään keskityimme neitien kanssa lenkkeilyyn sekä kauneuden hoitoon. Uhmasimme koirien kanssa pakkasta tänään- Sitä ennen kävin neidit läpi pohjavillaharalla. Molemmilla oli vielä karva TOOO-Si hyvin kiinni. Ja takkujakaan ei löytynyt. Huh huh. Takkuaika kuului sittenkin pentukarvakauteen.  Toiset aloittaa valmistautumisen näyttelyihin edellisenä iltana- meidän pitää aloittaa hieman aikaisemmin.  Tässäpä kuvasaastetta

Trimmaamaton Aami

Rimppis Tiitu

Tassukarvatkin saivat kyllä kyytiä tänään...

Pikkasen paleltaa.

Neideille, jotka kulkevat omia polkujaan...

Täällä on jotain...

Tässä on meidän Eetu

Piiiitkä pakkasjakso takana ja pitkästymisestä alkaa kärsiä niin koirat kuin emäntäkin.  Ulkona olot ovat olleet piipahduksia. Koirat ovat tahtoneet tupaan alta aikayksikön - joo meidän hienohelmat .

Nooh, toissa yönä rikottiin maakunnan pakkasennätyksiä ja omakin mittari kävi tuolla - 43 eli ihan kiva keli... niin koirille kuin emännällekin.

Tyttöjen juoksut odotuttavat itseään eli pentulaatikkoa on aikaa suunnitella vielä hetki.  Toisaalta taas on kivempi puljata porukan kanssa sitten kevämmmmällä, kun saa potkastua ne ulos. Siellä niillä on lääniä temmeltää. Pidän itse vapaata, jos mahdollisia pentuja meidän taloon ikinä ilmestyy, Sen verran rankka tämä kevät on ollut ja kesäkin tulee olemaan kiireinen, Eli en ollenkaan tiedä missä välissä  sen LOMANKIN oikein pitää.

Näyttelykalenteriin ilmestyi tänään ensimmäinen näyttely Tildalle,  menemme cheerleadereiden kanssa Tuusniemelle.  Tiedän jo mitä sieltä on odotettavissa, mutta tyhjän saa pyytämättäkin. Nyt on pakko käydä verestämässä sekä koiran ja sen emännän muistia.  Eikä ne niitä tuloksia tänne kotiinkaan tuo.  Ja toisaalta asioita ei voi siirtää aina eteen päin. Joskus voi käydä niin kuin Onnin kanssa, että ne suunnitelmat eivät ikinä toteudukkaan.

Kevät se on jo täällä ja meikäläinen suunnittelee kovasti puutarhaa.  Viime talvena paleltuivat  kovilla pakkasilla minun rautatieomenapuuni. Ne, joiden alle minun piti laittaa koirat sitten nukkumaan ja jotka eivät ikinä kerinneet kasvaa isoksi kukkiviksi sateenvarjoiksi, jotka suojaavat koirien unta.  Nyt on pähkäilyn alla, että kokeilenko vielä kerran vai yritänkö jotain muuta.  Toivottavasti kesästä tulee yhtä hyvä kuin edellinen. Tosin eräs riistamies ennusti pakkasusvista juhannuksen aikaan hallaa. Jää nähtäväksi pitääkö tämä ennustus paikkansa.

Tänään tarvottiin kolme kilometriä umpihangessa citylenkkien vastapainoksi.  Haetaan kadonneita lihaksia sekä emännälle, että koirille. Loppumatka päätettiin oikaista metsätien kautta. Minulla on niskassa, joku ihme lukko, joka pakottaa liikkumaan hitaasti ja taju voi lähteä välillä.  Vaihto ehtona meillä olisi ollut kilometrin pätkä pellolla, mutta voimat alkoi olla niin vähissä, että oli pakko luuseroida. 

Tässäpä kuvia tältä päivältä.