Töistä palatessani liittymässä nukkui pieni koira. Luulin sen jääneen auton alle, niin pieni ja liikkumaton se oli. Lähestyttäessä kaasutti karkuun itkun säestyksellä.   Tarkistin karkureistakin kukaan ei ole kaivannut sitä.  Laitan koiralle yöksi ruokaa ulos.  Tänään en kerkiä tehdä muuta.  Sama koira oli ollut eilen tuossa vähän matkan päässä koskella ja lähtenyt kamalan huudon kanssa lipettiin, kun oli törmännyt pariin lenkkeilijään ja heidän koiraansa.

Tänään istutamme runkoon vartetun herukkapensaan ja pioneja Onnin haudalle. Mutta hei, nyt on pakko mennä. Huomenna odottaa Särkänniemi.

Tildan Kajaanin näyttelyn laputkin tulivat tänään eli käydään kehässä pyörähtämässä viikonloppuna.  Kokemusta hakemassa .  

Ikävä on edelleen hirveä. Kuljin eilen illalla yhteisen lenkkipolkumme ja jokainen tassunjälki ja tyttöjen tuoksutuspaikka oli pitänyt saada koskea. Sydäntä särkevintä oli, kun näin eilen Alman kulkevan Onnin toiseksi viimeisen päivän  postilenkin jäljet kuono kiinni rakkaimman askeleissa.  Veet virratkoon. Surulla on aikansa.  Tätä meillä lauletaan aikaista usein. Ihana Olavi ja katsokaapa oikein tarkkaan mikä videossa vilahtaa...

http://www.youtube.com/watch?v=0o3qrpay2U8

Huomasin, sen vasta viikonloppuna eli vasta paljon sen jälkeen kuin ehdin koukuttua tähän lauluun. Mutta ystäväni Onni on jättänyt myös toisenlaisen muiston. Sunnuntaiaamuna töistä Madden kanssa töistä tullessani ja noustessani autosta en voinut olla hymyilemättä, niin läsnä Onni oli heiluvine häntineen.