An-keeksi etten ole jaksanut kirjuutella tänne blogiin kesän aikana,  olen ollut kirjaimellisesti LO-MALLA.  Viettänyt kesän pitkästä aikaa ihan vain hengitellen hiljaa ja ihaillen maailman kauneutta. Vaikka paskaakin on satanut tämän kesän aikana niskaan oikein runsaasti, niin siitäkin selvitään.  Juhatapion sanoin: "Sinä selviät ..."   

Kapuloita rattaiden väliin laittajille - kiitos, teette minusta vahvemman ihmisen.  Vaikkakin tarkoituksenanne olikin ehkä kyykyttää.  Uskon, että sitä mitä heijastatte, heijastaa maailma teille takaisin.

Syksy on minulle vaikeata aikaa. Niinkuin sanoin yksi päivä Heidille puhelimessa "Syksy oli minun ja Onnin vuodenaika" Paljon, paljon hyviä muistoja, kiitos niistä Onni-kulta.  Minulla on sinua elämänmittainen ikävä.  Niinkuin myös pikku isännällä. Emil totesi yhtenä iltana tähtiä katsellessamme ja sinua taivaalta etsiessämme, että "äiti, vaikka minulla on vieläkin ikävä, niin se suuri musta kivi, joka puristi minun rintaa on haihtunut".

Tiillä menee lujaa, niin lujaa, että ei karvat pysy mukana.   Neito on niin kaamean näköinen, että sitä ei voi viedä ihmisten ilmoille ainoastaan kuin pimeässä.  Vaan täältäpä sitä tullaan, kunhan aika on kypsä.

Meidän neidit siirtyivät tänä kesänä barffille. Yritetään nyt hakea sitten sellaista balanssia ravinnon suhteen ettei paisuta kuin ilmapallot eikä olla liian ruikkuja. Barffin lisäksi menee läjä lisäravinteita ja detox-kuuri, että saadaan neitien elimistöt puhtaaksi. 

Tii yrittää kammeta nykyisin nukkumaan öisin meidän sänkyyn. Kun käsken lattialle, niin taatusti löydän sen seuraavan kerran, kun herään sängystäni.  Ja eihän sille voi olla sitten vihainenkaan.

Alla teille kuvasaastetta meidän kesästä:

Ollaan lenkkeilty ja uitu

Noissa kuvissa Tii on vielä valtava.  Nimimerkki Turkinkasvua odotellessa.