Meillä ollaan k-vitamiinikuurilla tällä hetkellä.  Syynä on se, että Matilda onnistui syömään tontiltamme rotanmyrkkyä jossain muodossa sunnuntaina. Onni onnettomuudessa oli, että neiti oksensi myrkyn pois iltalenkillämme ja että myrkky huomattiin.  Itse asiassa olisi voinut jäädä huomaamattakin, mutta Matilda lähti tavoistaan poiketen pois pihalta ja halusin nähdä mitä se oli käynyt puuhamassa pellolla. Lähinnä kiinnosti mikä sai sen lähtemään pois pihalta ja näkyykö oksennuksessa esim. myyräjahtiin viittaavaa "todistusaineistoa".

Ei näkynyt, sen sijaan löytyi vaaleanpunaista osittain sulannutta mössöä, jota aluksi luulin makkaraksi, mutta kun se makkara löytyi ahmatin jäljeltä kokonaisena toisesta kohtaa, niin alkoi hälytyskellot soimaan.  Se miksi epäilin myrkkyä on, että viikko Onnin kuoleman jälkeen  viime keväänä lenkillä ollessamme lenkkipolkumme varrelta löytyi vaaleanpunaista ryynimäistä ainetta, jonka analysoin (minkä rikostutkijan CSI minussa menettääkään)  myöhemmin rotanmyrkyksi. Kummallisinta tuossa jutussa oli se, että vahingossa aine ei voinut tuonne polunvarteen joutua ja toisaalta miksi kukaan myrkyttäisi hiiriä keskellä luontoa. Polkua ei käytä kukaan muu kuin minä metsälenkeillä, koska se johdattaa suoraan pihaamme. Asumme taajaman laidalla, tontin toiselta reunalta aukeaa "erämaa" eli metsäpolkuja/UKK-reittejä pitkin pääsee ainakin Vuokattiin asti.  Toinen kummallisuus on, että tuosta pellolla, joka on ison ojan ylityksen päässä(mutta kuitenkin pihapiiriämme) on löynyt ennenkin mm. muikkujen perkausjätteitä, niin isoja kasoja, että linnut eivät ole niitä voineet sinne kantaa., luita jne. Kuka niitä sinne kantaa ja miksi on edelleenkin arvoitus. Villi veikkaus, pihahaavassa pesäänsä pitävät mafiaharakat? 

No, myrkky oli kuitenkin syöty eikä auttanut kuin ruveta soittelemaan eläinlääkäreitä läpi ja kuulemaan heidän mielipiteitään. Osa oli sitä mieltä, että ne myrkythän on sinisiä. No, kun ei ole 342- on vaaleanpunaista. Kerroin myös viime kevään löydöksestä ja sen jälkeen alkoi tapahtua. Sain ajo-ohjeena ajaa niin kovaa kuin uskalsin, että  saadaan k-vitamiinit suoneen.  No, ilta-auringon laskiessa tien vieri puskien lomaan, ei hirvien pelossa uskaltanut ajaa, niin kuin päivän valossa. Toisaalta taas rotanmyrkyn oireet näkyvät vasta parin päivän viiveellä... että siinä mielessä no hätä. Tämä tuli minulle yllätyksenä, koska luettelin eläinlääkärille just näitä tunnusmerkkejä myrkytyksestä. Limakalvojen väristä jne ei voinutkaan rotanmyrkyn kohdalla puhua mitään. Jos muutoksia olisi jäänyt odottamaan olisi liian myöhäistä. Hoitona myrkytyksessä kolmen päivän ajan k-vitamiinia suoraan suoneen ja sitten ah, niin ihanaa lasiampulien rikkomista ja k-vitamiinit ruokaan viikon ajan.

Mitään muuta tähän ei voi todeta kuin, että taivas varjeli.  Minun järkeeni ei mahdu miten myrkky on pihapiirimme joutunut, jos Matilda olisi syönyt myrkytetyn hiiren olisihan hiirenkin maalliset jäännökset löytyneet oksennuksesta. Miksi kukaan haluaa tehdä näin viattomalle luontokappaleelle??????  Koiramme, kun eivät ole ainakaan häirinneet läsnäolollaan ketään. Pysyvät pääsääntöisesti omassa pihassaan,  en anna niiden tehdä tarpeitaan naapurien nurkille jne. Ehkä se on tämä aika vuodesta, kun hullua kuljetettaa... talvellahan jää liikkumisesta jäljet.  Sanoinkin eläinlääkärille, että kai se on hankittava riistakamera kuvaamaan, kuka kulkee "sillallani"... Tämä tuntuu, jotenkin ihan utopialta, mutta onhan se uskottava, kun se on kahdesti joutuntu omalla kohdalla todistamaan

Olosuhteisiin nähden neiti voi hyvin. Ehkä vähän tavallista enemmän veto pois, mutta muuten ei havaittavissa muita oireita. Myrkky ei ollut päässyt vaikuttamaan vielä hirveästi, koska isompia verenpurkauksia/tihkutusta ei neulanpistokohtiin jäänyt.  Ja onni oli tosissaan tuo, että myrky tuli oksennuksen mukana pois. Kitkin päivällä kiveyksiä ja Matilda kävi sankosta hakemassa sinne laittamani heinät, pääsääntöisesti sitä mukaan ne sinne tippuivat. Heinänsyönti voi olla syy miksi se oksensi. Normaalisti myrkky ei ainakaan itsessään okseta.

On meillä iloisiakin uutisia. Kävimme viime viikollla ultrassa ja meille on tulossa pentuja.  Eläinlääkäri ei saanut laskettua miten monta. Aina, kun siirsi ultran uuteen kohtaan niin näkyi ainakin se kolme.  Sanoi vain, että paljon on tulossa ja silmää vinkaten totesi: "Sen minä uskallan luvata, että kyllä niitä se viisi viiva kuusi tulee"... Kupeista ja kiristävästä mahanahkasta päätellen niitä tulee hieman enemmän...

Mutta palaillaan....